sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Aurinkoista päivää ja uusia ystäviä

Auringonpaiste tekee emännän ihan oudoksi. Silloin ku se ei ole Kerriä tai minua viihdyttämässä ulkosalla niin se istuu itsekseen pihalla kärventymässä. Sitten iltaisin se istuu punaisena sohvan nurkassa itseään rasvaamassa. Luulen että se on päättänyt ruveta ihan oikeaksi punanahaksi, tosin mielestäni emäntä on kyllä jo hivenen yli-ikäinen Pocahontakseksi.. ihan vaikka sille laittaisi sulankin päähän. Varokoon eläinkaupan Roope punaisia pyrstösulkiaan kun emäntä löytää sisäisen inkkarinsa...

Kuitenkin... tänään taivallettiin pitkään ulkosalla. Oravapaistit kilvan puissa kisailivat......vaan eivät mokomat suuhun pudonneet vaikka puun alla pitkään ja hartaasti päivystin.
Loppujen lopuksi ei enää hermo pitänyt vaan päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja hakea itselleni välipalan. Eihän siitä mitään sitten loppujen lopuksi tullut kun emäntä roikkui painona narun päässä. Toisinaan tämä tällainen ulkoilujärjestely on kerrassaan turhauttavaa.
Kotikadullakaan ei tullut yhtään ihailijaani vastaan. Melkein jo synkistyin, täytyyhän ulkoilevan kissan aina ainakin muutaman ihailevan katseen kohteeksi päästä.
Vaan voi ihanuus: viereiseltä pihalta löysin muutaman uuden ystävän! Oikein leikittivät minua risulla ja sitten ihaillen silittivät turkkiani, minua pyydettiin kyläänkin. En millään olisi malttanut lähteä pois, suosion loisteessa oli niin mukavaa paistatella. Luulenpa että tiedän mihin suuntaan seuraavaksi vien emännän kun lähdetään ulkoilemaan!

Ai niin, illalla sain vielä hienoja uutisia jälkikasvustani. OssiPuumanpoika ja Adalmiina olivat Tampereella näyttelyssä. Emäntä sai illalla puhelun Tammikattilan ylihovimestarilta joka kehui lapsukaiset kertakaikkisen hienoiksi siperialaisen aluiksi. Ossilla on kuulemma isänsä ilme ja Adalmiina on kovin kaunis. Löytyisiköhän näyttelystä kuvia joita täällä blogissakin voisi julkaista?

1 kommentti:

  1. Tuo puuhun kiipeämiskuva on tosi hieno, ymmärrän hyvin harmisi narun päässä ankkurina roikkuvasta emännästä.

    VastaaPoista