perjantai 2. huhtikuuta 2010

Pääsiäistoivotukset

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille blogin lukijoille.
Sen, että on pääsiäinen tietää siitä, että kukko ja kanit ilmestyvät lipaston päälle ja tuota pienempää jänöä ei saa tuupata tassulla lattialle vaikka niin kovasti mieli tekisikin.

Noin muutoin emäntä on osoittanut suurta viisautta. Sen sijaan että napisisi jatkuvasti muka sohvalle ilmestyvistä kissankarvoista, niin meidän sohva muuttuikin kissan väriseksi kokonaisuudessaan. Kerrassaan, näin kuuluukin lemmikkiä kunnioittavassa taloudessa menetellä. Tosin pitihän moista uutuutta aluksi ihmetellä ikkunalaudalta käsin.

Kyllä tässä kelpaa tuijotella tyhjyyteen ihan entiseen malliin. Sitten kun vielä keksitään että mihin emäntä pääasiassa mustine vaatteineen sijoitetaan ettei niistä tarvitse alkaa naputtamaan.. Kerrillä on sentään oma patja jossa se viihtyy. Valtakunnassani on siis kaikki mallillaan.


Seuraavaksi taidetaankin ottaa luuta kuistin nurkasta ja kuparipannu keittiöstä ja tehdä pieni pääsiäisajelu. Semmoinen, joka tehdään vain kaksi kertaa vuodessa, toinen kerta on sitten syksyllä myöhään kun kurpitsoissa valoja poltetaan.

3 kommenttia:

  1. Voi kun on komia isäntä sohvalla ja pääsiäisasetelmassa. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Rentouttavaa ihmisten komennusjuhlaa isällenikin. mami yrittää ylittää itsensä ja laittaa pari pääsiäisnoitakuvaa lomien aikana. No okei pari kuvaa kans meidän aprillipilasta, kääk se hirmulisko kuuli, nyt mennään.
    Eiku siis just sopiva soffa iskälle, mami kyllä oli sitä mieltä, että sihteeri saattaa joutua muuttamaan tyyliä.

    VastaaPoista
  3. Herttinen, mikä mahtava ja komee kollipoika täältä löyty! Kyl kannattaa aina välillä loikata blogista johonki toiseen, niin tekee löytöjä. Täytyyki tutustua sinuun paremmin tässä ajan kanssa. Me ollaan kaksi ikäneitoo, sanoo äippä, pöh, ite se on. Mut hei käyhän kylässä.

    VastaaPoista