keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Taas kissaa riistetään

Emäntä on omituinen. Se lähti tänään aamulla jonnekin aivan sopimattoman aikaisin. Ja tuli jonkin ajan päästä takaisin kuolaten, tuijotti tyhjin katsein kahvipurkkia ja hetken mietittyään kiehautti kupillisen sitä mustaa litkua josta se niin pitää. (Minä pidän siitä valkoisesta jota sekaan laitetaan, se on ihanaa).
Sitten se hörppäsi kupista, kirosi hetken, kuivasi rinnuksensa ja sukelsi pää edellä kaapin syvyyksiin.
Ja voi pojat mikä ihana lelu sillä olikaan kädessään, muovipilli!! Ehdin sen jo napata hampaisiini, mutta kyllä kahvinhimoinen emäntä yllättävän nopsasti liikahtaa; en ehtinyt saaliini kanssa uunin päälle karkuun. No, annan emännän tuudittautua siihen uskoon että olen unohtanut koko asian ja sitten minä tuon pillin nappaan (koska kissan leikkeihin se on selvästi tarkoitettu, siitä ei ole epäilystäkään)
... siristän silmiänikin näin niin se ei huomaa kuinka väijyn sopivaa tilaisuutta.
Mikä ihmeen paikka se hammaslääkäri oikein on ja tuleeko siellä ihmisolento aina noin omituiseksi niinkuin emäntä. Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia?

3 kommenttia:

  1. Mehupillit on ihan parhautta! Meillä niitä ostetaan sadan kappaleen paketissa nimenomaan Annille leluiksi, äippä saa sitten limuunsa joskus lainata paria. ;)

    VastaaPoista
  2. Hammaslääkäri on kumma paikka, mutta sitten se omistaja vasta kummalliseksi voi mennä, jos se ei pääse hammaslääkäriin. Mutta tuo pillinsiristely-kuva on kyllä hieno! Komea poika!

    VastaaPoista
  3. meilläkin näkyi yks päivä tollanen pilli, mut ei ne antanu sitä mulle, hmm pitää siis olla ens kerralla tarkempi.
    ai niin ja siskolisko piti taas hakea puusta, kirsikkaa tällä kertaa. minä yritin mennä auttamaan, kun se ei ymmärrä peruuttaa, mut jostain syystä tuo nainen kiljui: Kalle ei lisää kissoja puuhun ja sit se päästi iskän sinne. hei siis miettikää kumpikohan ois ollu ketterämpi kiipeilijä. niin ja tietty kun iskä saatiin puuhun Hipsu tuli ite alas ja sit kai mun ois tarvinnu pelastaa iskä, mut ehei me lähettiin siskon kanssa kiitään ja juoksuttaan mamia flexin perässä.
    mut älä iskän sihteeri sure, hammaslääkäriähän voi aina purra jos se työntää liian monta sormea suuhun.
    Niin ja glada vappen.

    VastaaPoista