Kuka siitä bikinilookista perustaa...

...en minä ainakaan. Kyllä kissalla komea kaulus täytyy olla. Ja villahousutkin.
Kävelytin emäntää pitkän tovin pihalla hellepäivän kunniaksi. Ei se vaan sovi että ihminen makaa kirjan kanssa keskellä pihaa ja eläimet joutuvat kuistivankilassa kärsimään, kyllä vapauden huumasta ja nurmikosta varpaiden välissä täytyy päästä nauttimaan edes valjastelun merkeissä. Niin, ja onhan minulla täällä kotinurkilla sankka ihailijajoukko jota täytyy tervehtiä aina toisinaan.
Muuten oli kyllä varsin mukavaa kävelyllä mutta kyllä tietyissä asioissa emäntä voisi sitä nutturaansa vähän löysätä, totean vaan. Se nyt vaan on niin että kaikkea mielenkiintoista pitäisi maistaa tai ainakin tassulla kokeilla... onko se nyt niin vaarallista jos muutama kukkanen iloisen leikin tiimellyksessä varrestaan irtaantuu.
Tässä ei saanut roikkua kun muka pörriäinen pistää...
... ja tämäkin on muka jotenkin erikoinen...
... ja tätä emäntä vahtii kuin Kerberos konsanaan.

"Kunnioittavimmin tiedustelen saisiko tätä apilaa haukata?"
No onneksi sentään meidän nurkilla riittää tutkittavaa muutenkin. Melkein jo ehdin...
... vaivihkaa luikahtaa naapuritalon kellarin uumeniin tutkimusretkelle mutta pahkeinen kun aikeeni huomattiin hieman liian aikaisin.
Niin pitkään kuitenkin tallailtiin (ja muutamaan puuhunkin singahdin) että ihan alkoi läähätyttämään. Lepäilen tässä tovin ja vatsanalusta tuulettelen, katsotaan sitten mitä illaksi keksitään.

Adalmiina Puumantytär

Mannan ja Puuman poikalapsosia on blogissa esitelty aiemmin vaan tässäpä viimeinkin kuva tytöntylleröisestä. Adalmiina kuvassa tuimana poseeraa, on neitonen kuulemma kovin jämäkän ja rotevan tuntuinen. Ja erikoisen seurallistakin sorttia, vaan avustaahan isänsäkin väsymättä kodin askareissa ja on mitä mainioin seuramies kun vieraita saapuu.

(Kuva Jimin Poppoosta)

Päivän kysymys: Mikä puuttuu kuvasta?

Aivan oikein, muutamakymmen senttiä narua. Eikä muuten löydy puuttuvaa pätkää mistään, voihan kehno sentään.

Tämän totesi emäntä aamupäivällä ja ilahdutti Tammikattilan ylihovimestaria puhelulla asian johdosta.

Sen jälkeen emäntä pirauttikin Catvet:iin ja Felinaan, joissa kummassakin vastasi ystävällisääninen puhelinvastaaja. Mevetissä langan päähän valikoitui ihan oikea ihminen joka piipahti lääkäriltä kysymässä ohjeita siltä varalta että puuttuva narunpätkä sattuisikin muhimaan kissan uumenissa. Rauhoitteli vielä että usein nuo narut tulee itsekseen läpi, lanka on kuulemma pahempaa.

Tuumasta toimeen ja ohjeita soveltamaan, tällä kertaa matokuuri ei-niin-eläväistä-mutta-sitäkin-pitempää siimaoliota vastaan. Troppi löytyi meidän lääkekaapista, tätä on meillä aina varastossa.( Samoin kuin purkkiparsaa, joka muuten on oiva apu jos koira sattuu syömään jotain sopimatonta. )

Nyt sitten odotellaan parafiiniöljyn vaikutusta ja etsiskellään puuttuvaa pätkää nurkista, josko sittenkin se jostain löytyisi.
Ja saman tien tohtoriin jos alkaa oksentelu tai jonkin sortin poteminen.
"Ai naru. Mikä ihmeen naru. Kiitos kysymästä, olo on oikein oiva ja ruokakin maistuu, kalaöljy tosin maistui hieman omituiselle. Ja voisitko mitenkään lakata tuon tuijottamisen, kissahan siitä vallan vaivautuu. Ja pitääkö sitä hiekkalaatikkoa tunnin välein penkoa, olkoonkin että siisti toki täytyy olla... mutta rajansa kaikella."


Su 14.6. klo 12
Naru kateissa edelleen. JaPuuma senkun porskuttaa; Ruoka maistuu ja pihalle pitäisi päästä. Olisikohan tästä nyt päästy säikäyksellä tällä kertaa?

Ei heikkohermoisille

Kovin samantyylisiä kuvia putkahti sähköpostiin, näyttää pojilla olevan kovin yhteneväiset harrasteet.
Räksä-riepu kohtasi tiensä pään ja täytyy todeta että SuurellaSaalistajalla on melkoisesti isänsä ilmettä. (Ossin emäntä tosin arveli että ehkä isosisko on hoitanut likaisen työn ja Ossi Puumanpoika päätti omia saaliin.)
"Tämä on MINUN saaliini. Älköön kukaan siihen koskeko tai ei hyvä heilu."
Eikä totisesti huonommaksi jää esikoispoika Kalle-Amadeuskaan.
"Hitsi sentään mikä saalis. Ei tästä voi millään irroittaa. Sohvalle voisin tämän viedä ja herkutella siellä mutta voi kehveli kun tuo emännän muotoinen ankkuri perässä roikkuu ja toimiani rajoittaa."

Puumalla ei ole ulkotarhaa, meillä on vain verkotettu kuisti joten saaliit on onneksi jääneet vähiin yhtä lintua (jonka sihteeri huomasi vasta kun havaitsi oksennetut jäännökset matolla, jotka Kerri ehti pistää ilolla poskeensa ennenkuin siivooja ehti paikalle. =/) ja jonkin sortin hiirulaista lukuunottamatta.
Puuma varmasti arvostaisi metsästysmahdollisuutta kovastikin mutta emäntä ei jaksa kovastikaan innostua elävän ravinnon jäänteistä sisätiloissa.
Kovin on ihmisolento ymmärtämätön ja tiukkapipoinen tässä(kin) suhteessa.

Kissakasvislaatikko

Hyvä on sitten... mansikassa ei saa roikkua, se tuli jo selväksi. Nyt emäntä tilasi mustikantaimia, ja nekin se aikoo omia ihan vaan itselleen. En ehtinyt kuin melkein maistaa varpua, (oikeastaan olin vasta aikomassa) kun niuho marmattaen kiikutti taimensa kissan ulottumattomiin.

Tarkemmin ajatellen tälläkin kertaa laatikko osoittautui käyttökelpoisimmaksi hyödykkeeksi. Onkohan emäntä koskaan tajunnutkaan kuinka viihdyttävää voi olla pahvilaatikossa päivystäminen. Kokeilisi joskus niin ehkä se ei stressaisi niin paljon kaikesta aivan epäoleellisesta.
Tammisaaressa pyörähti emäntä eilen seitsemää ragdoll-riiviötä ihastelemassa. Ja tietysti muitakin Tammikatteja tervehtimässä.

Sulo olisi vielä vailla omaa perhettä, melkoinen komistus kaverista kasvaa varmasti kun nyt on jo kollimaisuutta ilmeessä runsain mitoin.Kuvia eiliseltä reissulta löytyy lisää täältä , käykäähän ihailemassa.