Taas kissaa riistetään

Emäntä on omituinen. Se lähti tänään aamulla jonnekin aivan sopimattoman aikaisin. Ja tuli jonkin ajan päästä takaisin kuolaten, tuijotti tyhjin katsein kahvipurkkia ja hetken mietittyään kiehautti kupillisen sitä mustaa litkua josta se niin pitää. (Minä pidän siitä valkoisesta jota sekaan laitetaan, se on ihanaa).
Sitten se hörppäsi kupista, kirosi hetken, kuivasi rinnuksensa ja sukelsi pää edellä kaapin syvyyksiin.
Ja voi pojat mikä ihana lelu sillä olikaan kädessään, muovipilli!! Ehdin sen jo napata hampaisiini, mutta kyllä kahvinhimoinen emäntä yllättävän nopsasti liikahtaa; en ehtinyt saaliini kanssa uunin päälle karkuun. No, annan emännän tuudittautua siihen uskoon että olen unohtanut koko asian ja sitten minä tuon pillin nappaan (koska kissan leikkeihin se on selvästi tarkoitettu, siitä ei ole epäilystäkään)
... siristän silmiänikin näin niin se ei huomaa kuinka väijyn sopivaa tilaisuutta.
Mikä ihmeen paikka se hammaslääkäri oikein on ja tuleeko siellä ihmisolento aina noin omituiseksi niinkuin emäntä. Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia?

Vielä kuva lauantailta

No minähän se tässä komeilen kuinkas muutenkaan, useampikin setä kuvasi minua isolla kameralla ja täytyy sanoa että melkoisen hyviä kuvia oli tuloksena.. vaan eipä mallissakaan ollut moittimista, kröhöm.

Lisää kuvia minusta ja muistakin lauantain tähdistä löytyy Pekka Savolaisen galleriasta, käykää ihmeessä ihailemassa!



Mmmm... julkisuus häikäisee aivan.. mutta nyt riittää, voisin palata näyttely-yksiööni aterioimaan. Palveluskunta, kantakaa minut herkkuaterian ääreen.

Pitkä päivä ja pitkän päivän ilta

Kotona viimein. Pitkän päivän vietin näytelmäshowssa Myyrmäessä. Niin, ja oli siellä tietty emäntäkin mukana.
Show on semmoinen paikka jossa makoillaan pienessä häkissä koko päivä, emäntä tarjoilee ruokaa ja juomaa ja ihailijani käyvät sankoin joukoin ihailemassa minua ja ylistämässä komeuttani.
Jossain välissä mennään toviksi pöydälle toteamaan että pöydän ääressä istuva mies-tai naistyyppi osaa leikittää kissaa huiskalla ja kirjoittaa.

Tänään meinasi ensin mennä sukset ristiin sen kirjoittajatyypin kanssa, se kun meinasi häntääni käydä kopeloimaan (sellainen ei ole nykyään sopivaa) ja siitä piti huomauttaa melkoisen ISOIN kirjaimin. Tässä asiassa kun saavutimme yhteisymmärryksen niin homma alkoi sujua: täti leikitti minua hieman ja sitten seurasin että naistyyppi osasi piirrellä kirjaimia paperiin. Toisinaan ihmisiä täytyy hieman opastaa kun tuppaavat käymään liian tuttavallisiksi.

Lopun päivää jatkoinkin sitten vastaanottoani häkissä ja ihailin saamaani kaunista ruusuketta.

Ai niin, nenäni on kuulemma hieno mutta hieman roomalainen ja häntäni pensasmainen. Eli jälleen minut on virallisesti komeaksi todettu.

Jaahas, kotona viimeinkin.
Vielä pitää reissukassi purkaa, siinä hommassa kissan apu on välttämätön.

Yksinkertaisesti vastustamatonta

Laatikot nimittäin. Emäntä haki minulle postista eilen erikoisen onnistuneen yksilön.
Turha roina pois laatikosta jonka jälkeen se pääsi parempaan käyttöön.

Täältä onkin oiva vaania, olen melkein näkymätön.
Odotan hipihiljaa kunnes joku pahaa-aavistamaton erehtyy menemään ohitseni hiukan liian läheltä... saaliini ei tule koskaan tietämään mikä siihen iski.
Saalistusrupeaman jälkeen koristelin itseni taitavasti punajuurimehulla. Häntä ja kintut ja vasemmanpuoleiset viikset hohtivat kauniin pinkkeinä mutta arvatkaa osasiko emäntä moista väriloistoa arvostaa; katin kontit sanon minä. Pesulle mentiin niin että hippulat vinkui (ei malttanut emäntä edes kuvaa räpsäistä ja silloin on kuulkaas tosi kiire) ja hieno väri oli kohta muisto vain. Ei kuulemma sovi lauantaina näytelmässä olla riemunkirjavana.

Vuoden flegmaatikko valittu...

...emännän yksimielisellä päätöksellä.

"Höh no joskus ei vaan jaksa polla säteillä. Sielussa on autius, minkäs teet."

Kukkuu

Ja melkein myöhästyneet pääsiäistoivotukset blogin lukijoille myös eläinkaupan tyypeiltä!

Kuvassa eläinpuodin Virallinen Toivottaja ja TyönJohtaja Roope.

Päivänpaistattelua ja pääsiäistä

Aiai kun aurinko tänään lämmitti niin mukavasti. Me parkkeerattiin kuistille paistattelemaan koko porukka. Ja emäntä haki oikein minulle tällaisen tuolinkin jonka valtasin saman tien sillä aikaa kun ihmisolento haki itselleen kirjan ja kupillisen kahvia. Kateellisen näköisenä emäntä mulkoili auringonottoani kantamustensa kanssa ja istahti sitten huokaisten kuistin puupenkille. Omituista synkistelyä sanon minä, ihan mukavaltahan se penkillä kököttäminen näytti näin lepotuolista käsin arvioituna.
Nyt on kuulemma joku juhla ja sen takia meillä on hyllyssä jänö ja kukko. Ja joku väittää nähneensä koristeena myös kissan, mutta siitä minä en tiedä mitään. Tai jos jotain aiheesta tiedänkin niin vaikenen.

Minäpoika karkasin

Eilen illalla myöhään kun emäntä päästi Kerrin pissalle niin minä luikahdin. Ajattelin että täytyyhän tilukset katsastaa kun en ole liian pitkään aikaan päässyt valjastelemaan, on muka ollut niin kuraista. Otin siis oikeuden omiin tassuihini. Käyskentelin häntä pystyssä lähipihoilla ja otin muutaman spurtinkin raikkaassa yöilmassa. Ja emäntä ja Kerri seurasivat uskollisesti perässä. Aikani jaksoin vaeltaa, sitten kävelin emännän viereen ja ilmoitin että matkustan loppumatkan sylissä. Näin tämä meillä toimii, täytyy sanoa että oli kovin virkistävää.

Tänään suoritin taas valvontaa, tosin kuistilta käsin ja kaltereiden takaa. Tiedättekö, meidän pihalle on muuttanut pulupariskunta. Korvani oikein valahtivat kohti kainaloita kun muutuin näkymättömäksi ja aloin pohtimaan millä moiset paistit saisi metsästettyä parempiin suihin.


Kerrikin tuli kanssani asiaa pohtimaan, mutta koirille tyypilliseen tapaan isonenä nosti aikansa katseltuaan kamalan äläkän ja pelästytti illalliseni jonnekin pois. No, kyllä ne palaavat... minä jaksan odottaa.Lintuillallisen paluuta odotellessa päätin leikkiä Kerrillä. Sitä on kiva tassulla käpätä kun ei tuohon valtaisaan nokkaan voi olla osumatta.

Komeat pojat ja melkein seitsemän veljestä

Emäntä on ollut jossain liesussa koko viikonlopun. Kissanäytelmissä messukeskuksessa lauantaina (kuvitelkaa, se unohti minut kotiin. On sillä aika pehmeä pää) ja sunnuntaina se oli menossa helmat hulmuten kohti Tammisaarta ja Tammikattilaa. Eli kissaeläin on ollut heitteillä ja hyljättynä, aivan karmeaa on tällainen meininki.

Mutta iloisempiin asioihin. Poikalapsosilta on tullut postia ja oikein kuvien kera. Kovin komeiksi kollinaluiksi ovat varttuneet, esikoinen on kolliutunut jopa siinä määrin että pääsee huomenna eläinlääkäriin käymään ja tulee konsulttina kotiin. Muutenkin tyypillä näyttää olevan asennetta, kuvassa Hipsu-hirmuiselle on uskaltanut kieltä näyttämään.

Ja OssiPuumanpoika on kasvanut ihan mahdottomasti myös. Pitkä häntä ja kintut, hyvä niin koska se lisää ulottuvuutta. Ja joka paikkaanhan täytyy siperiankissan päästä, muuten ei tule elämästä yhtikäs mitään.

Sunnuntaista emännän kameralle oli tallentunut tämmöisiä otoksia. Ylihovimestarin hoivissa Tammisaaressa oli tällä kertaa melkein seitsemän veljestä, eli naistenpäivänä syntynyt ragdoll-pentue. Kuusi poikaa ja tytöntyllerö. Onneksi se ei tuommoista meille tuonut, eihän noin pienen kanssa voi edes vielä leikkiä. Lisää kuvia pikkutyypeistä (ja uutama kuva isommistakin) löytyy täältä (picasa)

Kumpi ompi kivempi...

... puuhatunneli vai sen paketti.


Paketti, ehdottomasti paketti...

...ainakin tänään. Huomenna ehkä ykkönen on taas tunneli.(kuvat isommaksi klikkaamalla)

Kun me ekan kerran tavattiin

Muistelin juuri että ensimmäisen kerran tapasin sihteeriemännän pienenä poikasena (4½kk) näyttelyssä, semmoinen valoisa paikka se oli jota Kaapelitehtaaksi kutsuttiin. Makoilin kaikessa rauhassa näyttely-yksiössäni kun kuulin että RvaLumikissa kehui minua kovasti ja sitten olinkin jo ihan oudon tyypin sylissä.
Siinä rellottelin kaikessa rauhassa siliteltävänä ja melkein torkahdinkin kunnes havahduin YlihovimestariAnnen tuttuun ja turvalliseen ääneen joka tiedusteli pitelijältäni jäljittelemättömään tyyliinsä "kuka sä olet ja miksi sulla on mun kissa sylissä". Jossain vaiheessa sitten ylihovimestari sai minut irrotettua tulevan emännän otteesta ja laitettua takaisin häkkiini päivätorkkuja jatkamaan.
Emäntä oli kuulemma viettänyt loppupäivän ylihovimestarin kannoilla roikkuen ja kaikkea kysellen. Sen kyllä uskon koska emäntä on toisinaan aika kova puhumaan.
Viikon päästä lähdin sitten emännän kanssa uuteen kotiin.


Inga-täti piteli minua näyttelyssä ja esitteli uljasta profiiliani.

Ja tässä tuomari tutkii minkä värinen mahdan ollakaan.

........
Tässä aloinkin pohtimaan että minkäs näköisiä te Mannan ja minun lapsoset nykyään olette? Uusia kuvia olisi mukavaa saada, niitä voisi tässä blogissakin julkaista.